Luku 9
Kävellessämme kohti tallia alkoi ilta jo pimentyä. Varjot sen kuin vain pidentyivä, luoden luotaan työntäviä pimeitä kulmia. Ties mitä varjot ja pimeät kulmat mahtoivat pitää piiloissaan. Värähdin tahtomattani, mutten suinkaan kylmästä. Alex vilkaisi minua sivusilmällään, kuitenkaan sanomatta sanaakaan, vaikka olikin huomannut värähdykseni.
Toimin Alexin tukena kävellessämme kohti uutta tallirakennusta, joka sijaitsi sangen lähellä vanhaa, jääden kuitenkin puiden taakse piiloon, ollen kuin eristettynä muusta tilasta ja no, koko maailmasta.
-Ai täällä uusi talli onkin.. No ilmankos erehdyin paikasta.. Alex sanoi nauraen omalle hölmölle huolimattomuudelleen.
-Onko sinulla mummi, täällä paljonkin luurankoja piilossa muiden katseilta? Alex jatkoi hykerrellen.
-Voi, kohta näette. Mummi naureskeli hyväntuulisena vinkaten meille.
Itse en kyennyt ottaa osaa heidän leikkimieliseen sanailuunsa, sillä minusta tuntui ettei suustani pääsisi pihahdustakaan, ei vaikka haluaisinkin. Katsoessani tallia, huomasin sen olevan kuin kopio vanhasta, tosin hiukan modernimpi. Ulkoasu oli sama, mutta siinä missä vanha oli ollut puinen, uusi oli tehty kivestä ja puusta, mutta oli siinä rautaakin käytetty hyväksi karsinoita tehdessä, mietin kun astuimme sisälle talliin. Uusi talli oli myös tehty turvallisemmaksi, ajatellen esimerkiksi tulipaloa, hirmumyrskyä tai maanjäristystä.
Huomasin ilokseni, että karsinat olivat avarat ja siistit, hevosilla oli runsaasti raikasta vettä ja tuoretta heinää.
Tunsin kuinka Stardaze kutsui minua kärsimättömästi luokseen. Se oli ilmeisesti aistinut minun olevan tilan mailla, sillä aiemmin en ollut tuntenut näin voimakasta vetoa minnekään tai kehenkään.
-Mummi, hevosemme eivät taida olla ihan tavallisia, vai kuinka? Alex kysyi hätkähtäen mummilta. Alex näytti siltä kuin olisi vasta tajunnut, etteivät hevoset yleensä lähettäneet omistajilleen mitään tunteita, eivätkä pahemmin kommunikoineet henkisesti. Olin jo naurahtaa, kunnes tajusin pitäneeni itsekin tuota komminikointia luonnollisena, tai no luonnollisena meille.
-Alunperin ne olivat kuin mitkä tahansa varsat, mutta oletan niiden saaneen osansa teitä ympäröivästä taiasta. Oletan sen uinuneen heissä aina siihen saakka kun astuitte tilani maille. Oletan myös, että ne ovat ammentaneet käynneillänne aina vain lisää taiastanne ja nyt ne ovat heräilemässä täyteen voimaansa. Siunauksen jälkeen ne heräävät lopullisesti. Hevosenne siunautuvat samalla kun siunaan teidät. Mummi selitti hiljaa, katse suuntautuen kauas kaukaisuuteen. Mummin äänestä saattoi kuulla kovan kaipauksen.
-Mummi, missä Lightgaze on? Kysyin tajuten, että iso raudikko tamma puuttui muiden joukosta. Muistin mummin ison ja ystävällisen tamman, hevosen, joka osasi olla hienosti pienten lasten kanssa. Tamma oli ollut niin hienosti, että olisi voinut kuvitella sen ymmärtävän, ettei pienet lapset osanneet varoa sitä, etteivät ne tienneet varoa isoja kavioita, eikä tiennyt ettei hevosen lähellä sopinut juosta ollenkaan, että olisi pitänyt käyttäytyä rauhallisesti, ettei hevosen takaa kannattanut kulkea, jos vaikka hevonen olisi vaikka potkaissut. Mutta ei, Lightgaze oli huolehtinut Alexista ja Alyssasta heidän leikkiessään tamman jaloissa, taputtaessaan suuren hevosen turpaa hellästi, antaen ylimääräisiä makupaloja mummin ja vanhempien kielloista huolimatta.
Lightgaze oli ollut ensimmäinen hevonen, jonka kyytiin Alex ja Alyssa olivat vuorotelleen päässeet mummin eteen istumaan.
-Lightgaze on haudattu lempiniityllensä, suuren tammen alle. Mummi vastasi hyvin hiljaa, ääni ikävää pullollaan, silmät kyyneliä täynnä.
-Voi mummi! Anteeksi. Huudahdimme Alexin kanssa samaan aikaan henkeämme haukkoen. Surun pyyhkäiset ylitsemme, muistojamme haalien.
Ehdimme katsastaa lähes koko tallin ennenkuin saavuimme omien hevostemme karsinoille, sillä talli oli ison L-kirjaimen muotoinen ja meidän hevoset oli sijoitettu sen rauhallisimpaan osaan, perälle. Talli oli oivallisen muotoinen, siisti ja oikein kodikas hevosillemme.
-Alyssa, tunnet varmasti, että tuo kimoakin valkeampi, puhtaan lumen valkoinen on Stardaze. Alex, luulempa, että tunnet vetoa tuon eebenpuun mustan Nightdancerin luo, vai olenko väärässä? Menkäähän ja tervehtikää heitä ihan rauhassa. Mummi sanoi hitaasti yrittäen säilyttää malttinsa. Hänestä oikein säteili intoa, onnea ja.. Ylpeyttä. Mummi taisi olla todella ylpeä, että hänen tyttärenpoikansa ja –tyttärensä olivat perineet tämän lahjan, voimakkaampana kuin esiäitimme monia sukupolvia ennen meitä.
-Mennään yhdessä ratsastamaan, jahka Alex on toipunut kokonaan, sopiiko? Mummi jatkoi. Pystyimme Alexin kanssa vain nyökkäämään suostumisen merkiksi, sillä olimme niin hevostemme lumoissa, ettei puhuminen tullut kysymykseenkään.
Tuntui ihanan ihmeelliseltä huomata, etten aristellut Stardazea ollenkaan, vaan astuin sen karsinaan, kuin olisin tehnyt sen päivittäin. Oli lumoavaa, kuinka hevoseni hirnasti tervehdyksenä kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Se, jos mikä nostatti kyyneleet silmäkulmiini. Tuntui kuin olisin palannut kotiin.
-Mitä tyttö? Lepertelin tammalleni niitä näitä hiljaa. Säikähdin, kun minut täytti suunnaton onnen tunne. Ymmärsin hämärästi, että Star kommunikoi kanssani lähettämällä tuntemiaan tunteita mieleeni. Tamma katseli minua viisailla silmillään, joista paistoi luottamus ja rakkaus. Se tuntui ihanalta jo pelkästään ajatuksena, mutta että totena! Emmehän olleet nähneet tammaseni kanssa vuosiin, ja silti se tunsi minut.
Luulin tuntevani miten Alex loi yhteyttä Nightin kanssa, heistä sykki luottamus, kiintymys ja yhteenkuuluvuuden tunteet.
Hymyilin onnellisena tuntien mummin tilan kodikseni. Huomasin kuitenkin samalla, ettei meidän kaupunkiasuntomme tai isän ja Alexin asunto tuntuneet oikeilta kodeiltani. Ne olivat paremminkin vain paikkoja, joissa asuin, söin ja nukuin. Tai siis isällä jouduin onnekseni vain harvoin asumaan. Kerran pari vuodessa, mikäli äiti joutui työmatkalle, ehkäpä nekin reissut nyt vähenisivät, kun minulle on tullut ikää lisää. Onneksi äiti ei kovin usein ole joutunut lähtemään seminaareihin tai joihinkin yhtiönsä hänet lähettämiin isompiin kokouksiin. Äiti on nimittäin erään keskisuuren kauppaketjun markkinointipäällikkö.
En ole mielissäni, enkä oikeastaan pahoillanikaan näistä muutamia päiviä kestäneistä asunnon vaihdoista. En voi olla pahoillani, koska saan olla enemmän isän ja Alexin kanssa ja no, ei Jeffissäkään ole vikaa, kai. Mielissänikään en voi olla, sillä Elena on aivan liian kärkäs jakamaan mielipiteitään kasvatuksestani ja ulkonäöstäni. Enkä ole Elenan mielestä tervetullut heille, sen näkee hänestä jo kauas. Aina kun isä ei ole lähettyvillä, näyttää Elena oikean karvansa, arvostelee minua piikikkäästi, samoin kuin Alexiakin. Ei äitikään välty hänen raskaalta arvostelultaan, äiti ei Elenan mukaan osaa kasvattaa meitä, vaan antaa meidän rellestää mielin määrin oman päämme mukaan. Tosin Elena ei tiedä meistä hiukkaakaan. Isä ei ole kertonut hänelle Alexin ja minun kyvyistä, onneksi. Ei tietenkään siksi, että häpeisi meitä, vaan suojellakseen meitä ylimääräisiltä paineilta
Emme ole kertoneet Elenan käytöksestä vanhemmillemme, se vain lisäisi kiistelyä, aiheuttaisi eripuraa vanhempiemme välille, mielipahasta puhumattakaan. Eivät he välttämättä uskoisi meitä, vaikka kertoisimmekin, olemme kuuleman mukaan kuuluisia keksimään ja sepittämään omiamme. Tiedä häntä, mistä tämäkin väittämä on saanut alkunsa.
Elena taasen antaa ymmärtää ettei suvaitse meitä vaikka isän läsnäollessa paasaakin yhteispelistä ja rasistisuuden paheista. Elena on mielestäni kaksinaamainen, tekopyhä lehmä. En halua rasittaa lisää äidin jo rasitettua mieltä tällä ja isä, no hän ei kuitenkaan uskoisi minua vaan laittaisi tämän teinihormonien sekoilun piikkiin. Isän kanssa emme taida olla aivan samalla aaltopituudella.
Star hörähti puhaltaen lämmintä ilmaa kasvoilleni, herättäen minut nykyhetkeen muistoistani, aivan kuin tietäen, etten ajatellut kovin iloisia ajatuksia. Pudistin päätäni yrittäen karkottaa ikävät ajatukset ja keskittyä tähän hetkeen, ihailemaan hevostani ja tutustumaan yhdssä toisiimme.
-Eikö olekin mielenkiintoista, että hevosenne ovat väreiltään kuin yö ja päivä? Ne kuitenkin ovat yhteydessä toisiinsa henkisesti, eikä se ole ihmekään kun ajattelee ihmiskaksosia. Nehän voivat astia toista vaanivan vaaran kilometrien päästä! Se on niin suurenmoista, mutta Nightin ja Starin yhteys on kuitenkin samankaltainen, mutta paljon enemmän, mitä nyt olen huomannut. Sitä paitsi nehän ovat kaksoset, ensimmäiset tällä tilalla syntyneet ja selvinneet. Ja myös ainoat emänsä varsat. Mummi selitti hiljaisella äänellä Samassa tajusin, etten ollut tullut kysyneeksi niiden emästä.
-Onko niiden emä elossa? Kysyin aristellen.
-Ei enään. Mummi sanoi katsoen minua ihmeissään, kuin en olisi tajunnut selvää asiaa, tai paremminkin muistanut.
-Kuka se sitten oli? Alex kysyi katsoen mummia ja minua hämmentyneenä.
-Lightgaze tietenkin. Mummi sanoi katsoen meitä vuoron perään alkaen hihittää tajutessaan, ettemme todellakaan muistaneet. Kuitenkin mummi vakavoitui hetkessa.
-Pelkäsin lähes koko ajan tammaseni ja varsan trveyden puolesta, siinä vaiheessa todellakin luulin sen odottavan yhtä, en kahta varsaa. Huomasin toki sen suuren koon ja pelkäsin, se vain kasvoi kasvamistaan! Se oli raskasta, mutta myös odotuksen täyteistä aikaa. Te puolestanne soittelitte ja kyselitte tamman kuntoa lähes päivittäin. Ja tietenkin myös varsasta kyselitte ”joko se on syntynyt” lähes koko ajan! Tietenkin kanssanne oli mukavaa rupatella hevosista pitkät tovit. Näytätte kylläkin siltä, ettette muistaisi koko tapahtumaa. Mummi kertoili hymyillen.
-Muistan nähneeni unen tapaisen joku aika sitten, kuin se olisi vanhan kertausta. Olimme täällä tallilla ja Liht oli karsinassa kahden pienokaisen kanssa. Se oli niin nopea vilahdus muiden unien seassa, etten osannut arvata ennen kuin nyt, ettei se ollutkaan täysin uni. Sanoin hiljaa nolona Staria katsellen.
-Älä kulta välitä, kyllä me ymmärrämme. Mielenkiintoista kuitenkin, että ette muista tapaamistanne, mutta olet jokin aika sitten nähnyt ne unessasi, kaikki kolme. Voisin veikata, että joko Light tai Star on muistuttanut itsestään sinua. Mummi sanoi katsellen mielissään meidän tutustumistamme.
-Ymmärrän myös, että koulu, sen riennot, läksyt ja muut tapahtumat ovat vieneet kaiken aikanne. Siitä muistuikin mieleeni, Alex, haluan jutella kanssasi kahden ennen nukkumaan menoa, jos sopii. Alyssa, me keskustelemme kahden aamulla, sopiiko? Mummi sanoi katsoen meitä kysyvästi. Katsahdimme Alexin kanssa toisiimme, katsoimme mummiin ja nyökkäsimme.
-Selvä sitten, nyt kuitenkin takaisin sisälle peseytymään ja sitten päivälliselle! Mummi sanoi tomerasti.