Luku 13
Mummin sanat olivat kuin alkujuontoa seuraaville tapahtumille. Samaisena iltana kun olin jo ehtinyt paneutua makuulle omaan vuoteeseeni, kuulin nopeita askelia käytävässä. Askeleet kuuluivat suuntaavan kohti Alexin huonetta, joka oli käytävän perällä. Mummin huone oli kokonaan toisessa siivessä, länsisiivessä ja Alina-täti asusti edelleen keittiön takana olevassa taloudenhoitajan huoneistossa.
Ihmettelin suuresti noita askelia, kuka kumma näin myöhään liikuskelee käytävässä? Uteliaisuuden voittaessa kurkistin oven raosta ja näin Mummin seisovan Alexin oven takana kuulostellen ja rauhoitellen nopeutunutta hengitystään.
-Mummi, oletko kunnossa? Kysyin hiljaa astellen Mummin luokse. Mummi käännähti puoleeni sormi suunsa edessä hyssytellen minua.
-Oletan hänen nähneen jotain, ei hän voi olla näkemättä kaiken tämän päiväisen jälkeen edes pientä välähdystä tulevasta. Mummi kuiskasi hiljaisesti, vaikutti kuin hän olisi samalla yrittänyt kuunnella mitä Alexin huoneessa parhaillaan tapahtui.
-Mummi… Alyssa.. Kuului hiljainen pyynnön kaltainen nyyhkäys huoneesta.
-Apua… Alex kuului kuiskaavan hiljaa. Mummi avasi oven pikaisesti kolahduksen kuuluessa huudahtaen pelästyen nähdessään Alexin makaavan lattialla avuttomana, kuin jonkin kohtauksen kourissa, ymmärtäen ja tuntien kaiken mitä hänen ympärillään tapahtuu, kuitenkin ollen vartalonsa vanki, sätkiessään hetken ja äkkiä lukkiutuen.
-Alex! Huusin pelästyen itsekin. Mummi oli kuitenkin minua nopeampi ja oli jo kyykistymässä Alexin puoleen itseni vielä ollessa edelleen jähmettyneenä ovensuuhun.
-Alex, kuuletko minua? Mitä näet, mitä tunnet? Kysyi Mummi hiljaa rauhoittavasti.
Seuraava päivä;
Aamiaisella Alex näytti nuupahtaneelta, olematta kuitenkaan ainoa. Mummia ja minuakin väsytti hurjan paljon yöllinen valvominen ja pitkä keskustelumme. Eilinen oli muutenkin sangen tapahtumarikas ja henkisesti kuluttava kaikkine näkyineen ja shokkeineen.. Heräsin kuitenkin huomattavasti valppaammaksi muistettuani, että Alina-tädin ystävätär tulee tänään kahvittelemaan. Hänen äitinsä… Toivottavasti hän ei ymmärrä tai ei osaa yhdistää Alina-tätiä ja meitä, muuten kuin työnantajana, jonka lapsenlapset tulivat kylään ja työntekijänä.
-Alex, meidän täytyy muistaa puhutella Alina-tätiä Rouva Baileynä kun se hänen ystävätär Elize tulee. Kuiskasin Alexille ottaessani kupillista kahvia aamiaisella.
-Hyvä kun muistutit… En olisi muisanut hänen tuloaan. Alex vastasi väsyneenä, yhtälailla kuiskaten odottaessaan vuoroaan saadakseen oman annoksensa kahvia.
-Huomenta Alex ja Alyssa, nukuitteko yhtään? Mummi kysyi astuessaan ruokasaliin selkä suorana ja jotenkin levänneen oloisena.
-Huomenta mummi, ei tullut juurikaan levättyä. Vastasin hörpäten kahviani. Pitelin laakeasta, valkeasta, pienillä vaaleansinisillä kukkasilla koristellusta kupistani kaksin käsin.
-Huomenta, empä juurikaan. Alex vastasi jälkeeni, lähes samallalailla, itsekin hörpäten kupistaan kävellen samalla pöydän ääreen.
-Noniin, ehkä me teemme niin, että kun Elize tulee, me poistumme läheiselle niitylle opiskelemaan ja tutkimaan aineistoamme, eikö niin? Otetaan vähän evästä mukaan. Juttelen vain vielä Alinan kanssa hetken aamiaisen jälkeen ja sitten voisimme mennä. Alex, onko jalkasi siinä kunnossa, että jaksat vai mennäänkö mönkiällä? Mummi kyseli.
-Riippuu kuinka pitkä matka sinne on? Alex vastasi ehkä jopa vähän häpeillen eilistä vahingollista kömpelyyttään.
-Ei kovin pitkä, se on tuolla uudemman tallin takana. Mummi vastasi Alexia katsoen.
-Kokeilen kävellä.. En halua olla vaivaksi. Alex vastasi vaikeana.
-Voi Alex, et sinä vaivaksi olekaan. Saamme samalla kyllä sitten eväät kuljetettua… Alex, osaatko itse ajaa mönkiää? Mummi kysyi Alexia rauhoitellenisoäitimäinen, lempeä katse kasvoillaan.
-Osaan.. Koulussa kävimme urheilupäivänä vuorilla vaeltelemassa, laavulla grillaamassa ja meistä osa sai ajaa mönkiöillä merkittyä rataa siellä, kunhan oli ensin mennyt vaellusreitin ja odotteli muita. Alex selitti innostuen. Alex on urheilullinen, tykkää liikkua, pelata vaikka mitä pallopelejä ja hän käy erilaisissa taekwondo kisoissa. Yleensä voittaen milloin kultaa, milloin hopeaa, harvemmin pronssia, en muista hänen vuosiin palanneen kisoista tyhjin käsin..
-Mahtavaa! Sittenhän sinä voit ajaa mönkiällä ja kuljettaa turvallisesti meidän eväämme! Mummi sanoi tyytyväisenä ratkaisuun, joka piti Alexin jalan turvassa, mutta samalla kuljetti ilman kantamista ehkä vähän isomman satsin eväitä, juotavia ja ”opiskelumateriaalia”.
Aamiaisen jälkeen mummi huikkasi meille menevänsä juttelemaan Alina-tädin kanssa ja että meidän pitäisi mennä valmistautumaan. Tarvitsimme onneksi vain vähä huoneistamme, hupparin ja laukkuni, jonne laitoin piirrokset, kääreet, opuksen, kyniä ja muistikirjan jotta saisin kirjattua jotain muistiin. Mistäs sitä tietää, jos joskus vuosien päästä omat jälkeläiseni lukisivat harakanvarpaitani.. Toivottavasti ei kuitenkaan samanlaisen tai edes samankaltaisen vaaran uhatessa, vaan rauhassa tutkien, ilman hätä päivää. Mutta ennen kuin se voi tapahtua, täytyy itseni selvitä.. Vihollisista, sairaudestani.. Hei, hetkonen. Nyt kun tarkemmin ajattelen… Milloin tämä kaikki alkoi………………..