Hellurei ja hellät tunteet!
Tänään ajattelin kirjottaa jotain ihan muuta kun aikasemmin. Tehän jo tiedättekin, että tykkään lukea, kirjoittaa ja piirtää. Olen laajentanut näitä alueita ja nyt olenki lukenu paljon ja piirtäny sitäkin enemmän. Lähinnä Tatuointi kuvia, luonnostellu vinon pinon kaikenlaisia kuvia ja maalannu muutamania tauluja. Lisäks me ollaan pojan kanssa ulkoiltu, vaelleltu lähimetsissä, pelailtu ja mitä millonki keksitty 😀 Ja lukenut muutaman sata romanttista tarinaa.
Mutta siis oon ollu aina hullaantunu lukemiseen ja kyllähän mä itekkin kirjotan, millon mitäkin. Kauhua, fantasiaa, romantiikkaa, trillereitä, nuortenkirjallisuutta, yms. No, tässä yhtenä iltana saatuani jälleen yhden romanttisen Harlequin pokkarin luettuani ajattelin romantiikkaa, miten se ilmenee tänä päivänä, millasta se on ollu ja miten siitä on kirjoitettu lukemattomia määriä kirjoja, tarinoita ja tehty näytelmiä, musikaaleja ja elokuvia.
Tajusin siinä takapihalla istuessani, kahvia juodessani ja tupakoidessani, romanttisen ja upean kesäisen, erittäin lämpimän auringonlaskun aikaan, ettei mun omassa elämässä ole sellasta ”perinteistä” romantiikkaa ollu koskaan, jollen itse ole esimerkiksi järjestäny kynttilä illallista, ostanu ite itelleni kukkia tai mitään sellasta. Ja uskokaa tai älkää, mä olen romantiikan nälkäinen, sellasen romantiikan, jollasesta kirjotetaan ja tehdään näit näytelmiä, elokuvia, yms. Tai itse asiassa, lähimpänä romantiikkaa taidan olla ollu sillon joskus ollessani täysi-ikäisyyden kynnyksellä, seurustelleen miehen kanssa. Kerran kuussa, palkkapäivänä, mentiin ulos syömään, Tampereen Koskikeskuksen Manhattan Steak Houseen ja ihan siksi kun tämä mies halusi ilahduttaa meitä molempia. Oli se yksi päivä, kunnei kummankaan tarvinnut ajatella ruoanlaittoa tai tiskejä. Ja tosiaan, sain viimeisenä yhteisenä Joulunamme kultaisen sydän-kaulakorun joululahjaksi. No tämän enempää ei romantiikan kaltaista ole minulla ollut. Erotiikkaa kyllä, mutta ei romantiikkaa.
Palatakseni aiheeseeni, nykyään miehet ja myös naiset ovat suoraviivaisempia, etsivät vain sitä petikaveria tai sitä ”täydellistä” kumppania, vaatimuksia ei sovi unohtaa. Toiset tekevät kirjallisia listoja, toiset päässään, mutta aina tuntuu olevan vaatimuksia. Ja kaikki tämä ilman romantiikan häivääkään. Ehkä sitä romantiikkaa ja liehittelyä lisätään sitten kun on huomattu, että tää ihminen vaikuttaa just siltä ”oikealta”. Tältä siis musta tuntuu.
Toisilla vaikuttaa olevan lyhyempi tämä lista, kun taas toisilla parin kilometrin pituinen. En ymmärrä. miksei voi ottaa toista sellaisena kuin on? Toki myönnän itsekin sortuneeni tähän, mutta nykyään vähemmän. Nykyään toki vaikuttaa myös se, että mulla on pieni (ei niin kovin pieni) 5-vuotias poika, joka on aina mulla etusijalla. Mun poika on mun hyvin lyhyen ”vaatimuslistan” kärjessä, siis että pojan ja tän mahdollisen miehen täytys tulla toimeen, sun muuta sellasta. Kylläpä taas mentiin väärille laduille 🙂
Romanttisista elokuvista mun mielestä yhdelle kärkisijalle sijoittuu selvästi ”P.S. Rakastan Sinua”.
Siinä aviomies sai tietää olevansa kuoleman sairas, kuoli ja haudattiin. Vaimo taas masentui ja unohti elää elämäänsä, kunnes alkoi saada kirjeitä edesmenneeltä mieheltään, jotka kaikki loppui lauseeseen p.s. Rakastan Sinua. Näitä kirjeitä, joista osa tuli lahjojen tai muiden yllätysten kanssa, tuli 10 kappaletta, mies oli järjestänyt ystävien ja perheiden kesken koko jutun. Ja juuri näiden kirjeiden avulla mies sai vaimonsa heräämään ja elämään jälleen. Voittamaan masennuksensa. Ja siksi, tän suuren rakkauden määrän ja romanttisuuden vuoksi, tää kyseinen elokuva on mun mielestä aivan ihana. Titanicin Rosen ja Jackin tarina oli ja on myös edelleen aivan mahtavan ihana, mutta…
Mulle tuli myös mieleen että jotkuthan on toki myös niin pirskatin itsepäisiä ihmisiä, etteivät edes myönnä haluavansa, kaipaavansa tai tarvitsevansa romantiikkaa, romanssit on mun mielestä asia erikseen. Toiset taas ei edes tajua saavansa tai näkevänsä romantiikkaa vaikka sillä lyötäs suoraa päin naamataulua!
Se mitä mä nyt tässä yritän sanoa on se, että sellanen romantiikka mistä luetaan, kuunnellaan tai katsotaan toisten esittämänä, ei nykypäivän kiireisen elämän takia kukoista. Tai se on muuttanut niin paljon muotoaan, etten ainakaan itse näe sitä kaupunkien kaduilla kulkiessa, totta kai näen rakastuneen parin kävelevän käsikynkässä, tai juttelevan niinkuin he olisivat ainoat maailmassa, mutta.. niin, mutta.. Rakkaus ilmenee niin erilaisissa muodoissa, ettei kukaan kykene edes laskemaan niitä kaikkia. Romantiikan muodot ovat helpommin laskettavissa, vaikkei se niin välttämättömyys ole. Maailmassa on kuitenkin niin paljon naisia ja miehiä, jotka pitävät perinteisemmästä romantiikasta ja sen välittämisen osoituksista, kun taas kaikki ei uskalla käyttää niitä menetelmiä, sillä valtavirta ei hyväksy sitä.
Nykyään valtavirta muutenkin tuntuu päättävän, millainen käytös, pukeutuminen, puhetyyli, yms., ovat muodissa ja hyväksyttyä, mutta auta armias, sua aletaan syrjimään jollet ole niin kuin kaikki muut! Yrität vain olla oma itses ja sitte et kelpaakaan kellekään, koska olet niin erilainen. Tokihan kaikille aina höpötetään ja vannotetaan olemaan oma itsesi, vaikka valtavirta onkin sitä mieltä näköjään, ettei ole sovinnaista olla erilainen.
Ehkäpä mä nyt lopetan tän ruikutus saarnani ja hiljenen taas toviksi! kiitos, anteeks ja hyvää yötä! 😀
Jatkoa…
Heippa!
Kaivelimpa tuossa kansioitani siivotessani konettani ja löysin tämän. Aiheesta olen muutamaa muutosta lukuunottamatta edelleen samaa mieltä kuin vuosi sitten. Muuttuneita asioita ovat mm. poikani, joka on jo 6v eskarilainen. Arjet menee ravatessa koulun ja kodin väliä, sillä fyysinen terveys ei anna ihan heti myöden töille. Kirjoitushommatkin mun on pakko pilkkoa, kunnei selkä kestä istumista.. Piirtämiset ja maalaamiset on pakkoa pilkkoa osiin, vaikka sitä inspiraatiota oliskin vielä useaks tunniks!
Romanttiset kokemukset ovat karttuneet ”uuden” mieheni avustamana… 😉 Viime vuonna aloitimme mieheni kanssa kirjoittelemaan, tarkoituksenamme oli olla ihan vain kavereita. Juttua riittikin useammiksi sadoiksi tunneiksi, osa puhelimitse, netin kautta eri sovelluksilla ja saiteilla, kameralla ja ilman, tekstareilla….jne, jne.. Lopulta siinä syys-lokakuun vaihteessa tunnustettiin ettei oikee pelkkä kaveruus riitä toisillemme. Aloitimme kaukosuhteen, sillä mieheni asui Lapissa ja mä Pirkanmaalla pojan kanssa. Tässä vaiheessa oltiin jo pidempään juteltu jotain kautta (puhelimitse tai FB:n messengerin kautta kameralla) JOKA PÄIVÄ 2-9h. Mieheni tullessa luokseni pidemmäksi viikonlopuksi, laskin minuutteja.. KAUAN! 😀 Vihdoin hänen junansa pysähtyi tänne.. Kävelin hyvin, hyvin nopeasti hänen syliinsä… Jonne jäinkin hyväksi aikaa, kunnes molemmilla iski nikkis (kyllä, tiedän ettei ole terveellinen tapa tuo tupakointi, mutta sanottakoon puolustuksekseni ja onnekseni että molemmat meistä olemme vähentäneet huomattavasti, alle puoleen entisestä määrästä!).
Nyt voin myös kertoa, että minua on kosittu ihanasti perinteisellä polvistumisella Joulukuussa Raskasta Joulua konserttia ennen <3 Ja olen saanut jo useamman ruusunkin <3
Mutta ilmoitusluontoinen asia tähän loppuun viel olis sellanen, että Alyssa on tulossa (tällä kertaa ihan oikeasti!) JA muutenkin blogin rustaamisessa aion petrata. Nyt kun on enemmän aikaa taas istahtaa koneelle näitä rustaamaan.. 😀
Hyvää yötä ja Kiitos nam hei!