Voihan piip.

Luku 6

Kun olimme saaneet Alexin istumaan mukavaan asenton pehmeälle sohvalle, astuivat vanhempamme kirjaston ovesta sisään vanavedessään Rouva Bailey kantaen höyryävää kahvitarjotinta pikkusuolaisineen.

-Alicia kultaseni, olet laihtunut kamalan paljon. Mummi tokaisi halaten äitiä.

-Äiti, siitä on liian kauan. Äiti nyyhkytti vasten mummin olkaa.

-Alette rouva, laitoin kahvin sivupöydälle ja soitin tohtorille, hän lupasi tulla pikapuoliin. Rouva Bailey sanoi niiaten.

-Äh, Rouva Bailey, olen sanonut tuosta niiamisesta. Älkää viitsikö, rasitatte polvianne ihan tarpeeksi muissa töissänne. Ja kiitos. Mummi sanoi yhä katsoen äitiä rakastavasti.

-Äiti.. Äiti aloitti, kunnes huomasi mummin poissaolevan tuijotuksen.

-Äiti! Äiti huudahti pelästyen mummin ilmettä, kunnes tajusi yhdistää sen omiin ilmeisiini nähdessäni näkyä.

-Mikä äidillesi tuli? isä kysyi säikähtäneenä avaten vihdoinkin suunsa.

-Mummi näkee näkyä.. Aloitin rauhallisesti kunnes mummi käännähti nopsaan minun suuntaani.

-Alyssa… Miksei kukaan ole kertonut minulle! Mummi ärähti.

-Minun olisi kuulunut tietää! Minun on alettava tekemään valmisteluja pikapuoliin! Pahuksen pahus! Alicia! Nyt saat luvan selittää! Ja Alex myös! Mummi jatkoi äristen.

-Äiti, mitä nyt? Äiti kysyi mummilta hämmästyneenä mummin reaktiota.

-Alicia, älä yritä! Alyssa on perinyt sen! Samoin Alex! Heidät täytyy pikapikaa siunata! Alicia, sinun jos kenen olisi pitänyt tietää! Mummi huudahti yhä ärtyneenä. Tuijotin mummia itsekin hämmentyneenä. Siunata? Minut? Alex? Mitä ihmettä mummi höpöttää?

-Äiti, mistä mummi puhuu? kysyin kuiskaten tuijottaen äitiä.

-En.. En.. Luulin, että ne ovat vain jotain.. väliaikaisia.. Äiti takelteli nyyhkien, mummia katsoen.

-Alyssa, Alex. Te ette ole siunattuja. Teille olisi voinut sattua vaikka mitä, kun näette näkyjänne. Mummi tokaisi katsoen meitä tiiviisti.

-Alex? Älähdin kääntyen katsomaan veljeäni.

-Mistä mummi puhuu? Jatkoin katsoen kysyvästi veljeäni.

-En haluaisi nähdä niitä.. Alyssa, miksi sinä et ole kertonut, että kuolet? Alex heitti vastakysymyksen purevasti.

-MITÄ?! Isä älähti kovaan ääneen.

-Mitä hittoa täällä tapahtuu?! Voisiko joku selittää minullekin?! Isä ärjyi tuijottaen meitä kaikkia vuoronperään.

-Alicia, oletko pitänyt lastesi isänkin pimennossa? Mummi kysyi ihmeissään käännähtäen äidin suuntaan.

-En tiedä miksi… Äiti kuiskasi katse maahan luotuna, kyyneleet silmistä valuen.

-Johnny. Me olemme Ennustajan tyttäriä. Mutta nyt on myös Ennustajan poikakin saatu sukuun. Mikäli hän ei kiellä verenperintöään. Mummi selitti isälle kääntyen lopuksi katsomaan veljeäni.

-Ja mitä tulee kolmanteen lapseesi, hänestä ei tule näkijää. Mummi jatkoi katsoen jälleen isään.

-Miksei? isältä pääsi.

-Siksi, koska hänessä ei kulje Ennustajan tyttärien verta. Täytyy kyllä tutkia, miten Alex on saanut lahjansa, sillä tähän mennessä vain tyttäret ovat saaneet lahjan. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän.. Mummi selitti katsoen minua ja Alexia.

-Ymmärtäisin, jos he olisivat kaksosia, mutta kun.. Hmm.. Ahaa. Sen täytyy liittyä… Hmm… Alyssa, annahan Ennustajan tyttäret –kirja ja ne pergamentit, minun on tutkittava. Saat lukea ne kyllä, älä huoli. Mummi jatkoi mutinaansa yhtäkkiä katsoen minua ja ojentaen kätensä odottavasti.

-Mistä tiesit, että otin ne? Kysyin ihmeissäni.

-Tunsit niiden kutsun, etkä vain? Ennustajan tyttäret kuulevat aina kutsun. Luulen, että siksi Alexkin etsiytyi talliin, eikä suoraan minun puheilleni. Mummi vastasi miettien. Samalla hän ryhtyi tutkailemaan kirjaa ja pergamentteja, jotka olin hänelle juuri ojentanut. Minun oli vain nyökättävä, sillä olin tuntenut vetoa talliin muutenkin kuin vain veljeni pelastamiseksi.

-Mutta voisiko joku jo kertoa, mikä juttu se Alyssan kuoleminen oikein on? Hänhän on vielä nuori tyttö! Isä pauhasi silmät suurina minua tuijottaen.

-Näin näyn, jossa sairastun, kidun pitkään ja lopulta kuihdun pois. Vastasin hiljaa tuijottaen ulos, kauas kaukaisuuteen.

-Et, jos se on minusta kiinni. Sanoi Mummi tomerasti katse yhä kijassa ja pergamenteissa. Samalla hetkellä kun mummi hihkaisi löytönsä johdosta, minä jäykistyin uuden näyn vuoksi. Kotoinen kirjasto hämärtyi silmistäni ja kohtasin itseni sahuonetta muistuttavassa, soihduin valaistussa huoneessa. Tässäkin huoneessa seinät olivat jykevää kiveä, jonka lisäksi huomasin suuren ammetta muistuttavan suuren altaan huoneen keskellä. Mummi mumisi loitsun tapaista altaan vieressä, kumartuneena katsomaan altaassa tapahtuvaa siunausta. Näin Alexin ja itseni. Me odotimme altaan vieressä ilman rihman kiertämää. Alex astui altaaseen ollessaan vanhempi. Näin kuinka mummi jatkoi loitsunsa lukemista, johon Alex ja minä yhdyimme. Allas siunasi Alexin, Ennustajan ensimmäisen pojan. Jonka jälkeen Alex nousi ja tuli minun vuoroni. Jatkoimme loitsimista kaikki kolme. Näkyni alkoi palata kirjastoon, olin hikinen, mutta tunsin silti täyttymyksen tunteen näystäni. Oletan, että minutkin saatiin siunattua, vaikken nähnytkään tilaisuuttamme loppuun. Olen yltäkylläisen tyytyväinen, rauhallisempi kuin aikoihin, sanoisinko jopa olevani iloinen. Tämä oli kieltämättä mukava näky pitkään aikaan.

-Mitä? Äiti, mummi, Alex ja isä paukauttivat yhteenääneen huomatessaan palaavani tähän hetkeen.

-Näin osan siunauksesta. Muuta en voi sanoa. Kuiskasin tyytyväisyyttä uhkuen ja yhä ulos tuijottaen. Tunsin kuitenkin syvällä sisimmässäni, etten saisi tästä sanoa muille mitään, sillä mistä tietää, jos vaikka jokin menisikin vikaan. Ei, parempi olla hiljaa.

-Selvä, siunaan teidät seuraavan uudenkuun aikaan. Siihen on noin viikon verran. Alicia, jäättekö Johnnyn kanssa siihen? Mummi kysyi katsoen ensin minua ja Alexia, kääntäen sitten katseensa äitiin ja isään hymy huulillaan.

-Valitettavasti en voi olla töistä niin kauan poissa… Isä sanoi nolostuen.

-Enkä minä, mutta tulen ennen kuin aloitatte siunauksen. Äiti sanoi miettien.

-Minun varmaan täytyy soittaa Alyssan kouluun.. Soitatko sinä Alexin puolesta? Äiti jatkoi katsoen isään vetoavasti.

-Kyllä, soitan heti aamulla.

-Se on sitten tällä selvä. Lapset te olette täällä reilun viikon. Opetellaan ja tutustutaan Ennukseen ja tehdään retkiä maillemme. Pidätte varmasti täällä olostanne. Mummi sanoi tyytyväisenä.

-Ai, mutta te ette varmaankaan muista hevosianne? Mummi jatkoi silmät kirkastuen.

-Hevosia? Kysyimme Alexin kanssa samaan aikaan katsahtaen mummiin.

-Pieniä varsojahan ne silloin olivat vielä kun viimeksi kävitte täällä, mutta ovat nyt sopivan kokoisia ja koulutettuja ratsuja. Mummi sanoi iloisesti.

-Käydään tutustumassa päivällisen jälkeen. Alicia, Johnny, jäättekö syömään? Mummi kysyi kääntäen huomionsa vanhempiimme.

-Valitettavasti meidän on mentävä.. Isä aloitti katsoen äitiin.

-Niin, Elena ja Jeff varmasti ihmettelevät jo poissaoloasi ja minun on valmistauduttava yövuorooni.. Äiti jatkoi katse isässä.

-Olisit voinut äiti kertoa, että sinulla on yövuoro, en olisi vaatinut sinua tulemaan. Sanoin häpeillen.

-Ei, oli hyvä että tulin. No niin, kullan nuput, nähdään viikon kuluttua. Äiti sanoi halaten meitä molempia kyynel silmin.

-Nähdään lapset. Soittakaa milloin vain haluatte jutella. Isä sanoi ja halasi hänkin meitä hyvästiksi.