Luku 8
-Mikä mummi? Mikä selvisi? Kysyin ihmeissäni mummia katsellen.
-Mitä sinä tarkalleen ottaen osaat? Mummi kysyi yhä katsellen piirroksiani.
-Tarkoitatko näkyjä? Näköjään osaan piirtää, näen enneunia ja nyt olen muutaman kerran nähnyt enteen keskellä kirkasta päivää, jota en ennen ole osannut. Sanoin tiiviisti katsoen mummia.
-Eli on vielä muutamia asioita, joita et osaa? Mummi kysyi katsahtaen vihdoinkin minuun.
-Kaiketi.. En edes tiedä mitä kaikkea minun pitäisi osata. Vastasin mummille kiinnostuneena asian saamasta käänteestä.
-Ennustajan mukaan sinä Alex tulette osaamaan irrottautumisen ja korttien luvun luettelemiesi taitojen lisäksi. Ja sitten on vielä muutamat loitsut ja taistelu. Mummi sanoi hiljaa tuijottaen jälleen piirroksiani.
-Irrottautuminen? Sanoin kysyvästi katse yhä mummissa.
-Niin kultaseni. Opit lähtemään sielullasi matkoille, jättäen ruumiisi hetkellisesti. Aluksi se tuntuu pelottavalta, mutta ajan myötä se kuulemma helpottaa. Lisäksi opit lukemaan näkyjäsi paremmin ja sitten on ne tunteetkin. Mummi vastasi katsahtaen minuun ja Alexiin totisena.
-Jos teille sopii, aloitamme opinnot heti illalla. Mummmi jatkoi. Samassa kirjaston oveen koputettiin ja Rouva Bailey astui kirjastoon ilmoittaen tohtorin apulaisen odottavan aulassa.
-Pyydä hänet peremmälle, on aikakin, että Alex saadaan kuntoon. Mummi sanoi hilpeänä.
En oikein pysynyt mummin mielentilojen vaihteluissa mukana. Ensin hän selittää totisena meidän verenperinnöstämme ja hetkistä myöhemmin hän hilpeänä kiittelee taloudenhoitajaansa tohtorin apulaisen saapumisesta. Perin kummallista.
Apulainen astui kirjastoon ja melkein salpasi hengitykseni. Hyvä Jumala! Hän.. Hänhän Andy!
-Alyssa? Alex? Andy kysyi hämmästyneenä.
-Andy.. Mitä teet täällä? Kysyin kun henki alkoi kulkea taas vapaasti.
-Olen kylän tohtorilla harjoittelemassa seuraavat kaksi viikkoa. Hän uskoi minun pärjäävän teidän ongelmanne kanssa yksin, joten hän jäi vastaanotolle hoitamaan muita potilaita. Andy vastasi yhä hämmästyneenä.
-Andy! Mitä kuuluu? Alex huikkasi ilahtuneena sohvan pohjalta ähkäisten samassa kivusta.
-Ei hätiä, liikutin vain jalkaani, joka ei hitto vieköön ollut hyvä idea. Alex jatkoi hammasta purren.
-No, näytähän. Olet ilmeisesti se jota minun piti tulla paikkailemaan, olenko oikeassa? Andy sanoi muuttuen ammatin vaatimaan tohtorin rooliin.
-Kylläpä oletkin osannut teloa itsesi. Alex, mitä ihmettä olet tehnyt? Andy jatkoi.
-Putosin tallin lattian läpi. En huomannut, että se oli laho. Olin.. Tuota.. Olin pakomatkalla. Alex sanoi häpeillen.
-Elenaako? Noh, paikkaan sinut hetkessä ja annan vähän särkylääkettä. Sitten vaadin sinulta lepoa ainakin huomiseen, sitten voit alkaa vähän kerrallaan antamaan painoa tälle jalallesi. Ei siihen onneksi tarvitse kuin vähän sidettä tueksi, desinfiointiainetta ja pari laastaria. Se on vain nyrjähtänyt ja muutaman nirhauman saanut.
-Se on hauska kuulla. Sanoi mummi ilahtuneena.
-Andy saanko esitellä mummimme. Mummi, tässä on naapurini Andy. Esittelin heidät Andyn tehdessä työtään.
-Hauska tavata, Alette rouva. Andy sanoi keskeyttäen työnsä ja kätellensä mummia.
-Hei vain Andy. Mummi sanoi kuin olisi tietänyt jotain minua enemmän.
-Kultaseni, käyn vilkaisemassa päivällistä. Mummi jatkoi kääntyen minuun päin.
-Selvä mummi. Vastasin syvissä mietteissä ollessani. Samalla toivoin, ettei kumpikaan meistä saisi näkyä Andyn ollessa täällä.. Vaan ei. Tai oikeastaan se ei ollut näky vaan voimakas tunne, suoranainen veto kohti uudempaa tallia. Minun oli vaikea keskittyä Alexin ja Andyn ystävälliseen rupatteluun, siksi kaiketi siirryinkin ikkunan viereen tuijottelemaan ulos. Yritin karkoittaa sen tunteen, pakon mennä tallille. Mummi oli kuitenkin luvannut, että kävisimme siellä päivällisen jälkeen.
Sain itseni jotenkin kutenkin kuriin kun Andy ilmoitti olevansa valmis.
-Noin, olet taidokkaasti paikattu ja minun onkin jo palattava vastaanotolle pikimmiten. Oli hauska nähdä teidät molemmat pitkästä aikaa. Andy sanoi ystävällisesti. Tosin minusta tuntui kuin sanoihin olisi sisältynyt jotain muutakin.. Kaipuuta, ei, en ole varma kuvittelinko vai tunsinko sen.
-Oli kyllä hauska nähdä sinuakin Andy. Alex huudahti sohvalta. Huomasin, että minun oli aika myös vastata.
-Nähdään toistekin Andy. Sanoin hiljaa, keräten ajatuksiani kasaan, kuitenkin Andylle hymyillen.
Mummi tuli hetkistä Andyn lähdön jälkeen kirjastoon, pannen merkille Alexin paketoidun jalan ja oudon pidättyvän ilmeeni.
-Alyssa, huomaan että sinua painaa jokin? Mummi kysyi hiljaisesti tullen viereeni.
-Mummi, tämä veto.. Miksi minun pitäisi nyt mennä talliin? Kysyin orastava hysteria paistaen äänestäni.
-Ah, mutta sehän on hienoa! Olet näin nopeasti saanut yhteyden hevoseesi, Stardazeen! Ettekä ole edes vielä nähneet.. Voimasi ovat vahvemmat kuin kuvittelinkaan. Hienoa! Mummi huudahti riemastuneena.
-Alex, tunnetko sinä vetoa talliin? Tunnetko yhteyden Nightdanceriin? Mummi jatkoi riemuissaan kääntyen Alexiin päin.
-Ai sitäkö se oli.. Erehdyin siis vain tallista. Alunperin minun piti tulla sinun juttusillesi näistä näyistä, joista en ole muille kertonut, mutta tunsin armotonta vetoa talliin. Tulin siis väärästä suunnasta ja osuin väärään paikkaan. Alex sanoi naureskellen.
-Käymme siis pikimmitentallissa tervehtimässä Nightdanceria ja Stardazea. Ja sitten kiiruun vilkkaa syömään. Mummi päätti silmin nähden innostuneena.