Luku 7
Palasimme sisälle kun vanhempiemme auton perävalot olivat lakanneet näkymästä. Menimme takaisin kirjastoon odottamaan tohtorin saapumista ja lopettelemaan kahvejamme. Mummi jatkoi hetken vielä pergamenttien tutkimista ja ilmeisesti se tuotti tulosta, sillä mummi antoi kirjan ja pergamentit minulle hymyillen.
-Ehkä olisi parasta kertoa teillekin mistä on lopultakin kysymys. On äitinne asia kertooko hän isällenne kaikki. Mummi sanoi vakavoituen.
– Kuten jo sanoin, olemme Ennustajan tyttäriä ja sinä Alex, olet Ennustajan ensimmäinen poika. Mummi aloitti kertomuksensa istuutuen pehmeään nahkanojatuoliin meitä vastapäätä.
-Kaikki on alkanut monta sataa vuotta aiemmin, kun Ennustaja kirjoitti Ennuskirjan yhdessä ystävänsä kanssa. Ennustajan ystävä kirjasi muistiin ne mitä Ennustaja päästi suustaan näyn aikana ja Ennustaja sitten kirjoitti itse, mitä muisti näystään. He tekivät Ennuskirjaa muutaman vuoden ajan. Se, mitä me tänä päivänä voimme kirjasta lukea, on siis Ennustajan näkyjä. En muista kaikkia hänen näkyjään, mutta olin varma, että olin lukenut joskus hänen nähneen näyn hänen tyttärestään ja ensimmäisestä pojastaan. Eli teistä. Teitä ennen ei ole käynyt niin, että sekä tytöllä että pojalla olisi lahja. Teidän siis täytyy olla ne, keistä Ennustaja on kirjoittanut. Ennustajan tytär ja poika ovat vahvimmat meistä tyttäristä. Varsinkin yhdessä. Älkää siis erotko vaikka mikä tulisi! Älkää uskoko, jos joku sanoo toisesta jotain, ilman että keskustelette asiasta. Olkaa rehellisiä toisillenne.
-Mikä tämä näky sitten on? Alex kysyi hivenen kiinnostuneena, mutta myös pelokkaana kohtalostaan.
-Se kertoo näin; Minun jälkeläisilleni monen sukupolven jälkeen on syntyvä kaikkia tyttäriäni vahvempi tytär, tytär ylitse muiden. Tytär, jolla on melkein yhtä paljon voimia, kuin minulla itselläni. Mutta on syntyvä myös poika, sukumme ensimmäinen jolla on lahja. Yhdessä he ovat voittamattomia. Heidän lahjansa on heräävä aikaisin, siunatut ovat myöhään. Heidän voimansa ovat vasta heräileviä, siunausta edeltävinä vuosina. Siunauksen jälkeen voimat heräävät lopullisesti. He ovat voimakkaita ja heidän lahjojaan tullaan tarvitsemaan kipeästi. Heillä on tuleva olemaan hyvin lyhyt koulutusaika. Tytär menee hyvin heikkoon kuntoon ennen siunausta, poika kuitenkin vahvistuu ja helpottaa oppimillaan tavoilla tyttären oloa. Siunauksen jälkeen alkavat uusien voimien opiskelut. Heillä on kiire. Läheiselle tai läheisille tapahtumassa jotain. Hyvin sumuista. Ilkeä tunne, ei, kamala tunne jäi näystä.. Kumpa osaisin kertoa rakkaille lapsilleni heitä vaanivat vaarat. Mummi luki otteen kirjasta kyynelsilmin.
Se kuulosti hyvinkin mahdolliseta.. Olin kuitenkin nähnyt enteitä, jotka kuvastivat sairautta, joka on heikentävä minut. Hetkinen, olin piirtänyt jotain…
-Missä laukkuni on? Kysyin hätäisesti etsien laukkuani. Olin nimittäin ottanut kaikki piirrokseni mukaan ja nyt tuntui kuin yksi piirros ylitse muiden vaati minua katsomaan uudestaan itseään.
-Haa, missä se oikein on… missä…. ei tämä… eikä tämää… Mumisin etsien piirrosta kymmenien piirrosten joukosta. Vihdoin se osui käteen, piirros jostain onnettomuudesta. Olin luullut, että olin piirtänyt muunnoksen isän ”melkein onnettomuudest”, luullut sitä virheelliseksi. Nyt kun katsoin sitä uudelleen.. Nyt ymmärsin.
-Se kenestä Ennustaja puhuu.. Meidän lähimmäisestä tai lähimmäisistä.. Piirsin tämän eilen illalla, puoliunessa luulisin. Ennen kuitenkin kun menin nukkumaan. En ole näyttänyt tätä äidillekään.. Kerroin minua oudosti katsoville, Alexille ja mummille. Ojensin kuvan mummille.
-Äiti epäilee minun joutuvan transsiin piirtämisen ajaksi. Olen kuulemma piirtänyt näitä pitempäänkin. Minulla on kaikki piirtämäni mukana.. Jatkoin tuntien, miten ihoni meni koko ajan enemmän ja enemmän kananlihalle. Miten tuo ilkeä, ei kamala tunne alkoi hiipiä pitkin selkäpiitäni.
-Soittakaa vanhemmillenne heti! Käskekää heidät takaisin! Mummi huusi kauhistuneena.
-Mummi, missä tämä paikka on? Kysyin yhä väristen kylmistä väreistä.
-Mikäli vanhempanne ajaa rajoitusten mukaan, heillä on alle kymmenen minuuttia tähän paikkaan. Mummi sanoi kauhuissaan katsoen yhä kuvaa, jonka olin piirtänyt. Alex soitti parhaillaan vanhemmillemme. Hän yritti rauhoitella heitä mahdollisimman hyvin, mutta saada heidät samalla nopeasti vaihtamaan suuntaa tuosta paikasta.
-Alyssa, näytähän niitä muitakin kuvia. Mummi sanoi katse yhä kuvassa, kuin se olisi muuttunut heti, jos hän olisi kääntänyt katseensa.
-Kyllä mummi, tässä ole hyvä. Annoin kuvat toivoen parempaa selitystä niille, kuin minkä äiti oli antanut.
-Ahaa, nyt se selvisi. Mummi sanoi rauhallisesti.